Katriina Reponen Perussuomalaisista Kristillisdemokraatteihin

8.6.2026

Hyvinkään kaupunginvaltuuston jäsen Katriina Reponen siirtyy Kristillisdemokraattien jäseneksi ja liittyy samalla Kristillisdemokraattien valtuustoryhmään. Ryhmän koko kasvaa nyt kahdesta kolmeen. Reponen on ensimmäisen kauden valtuutettu, opetuslautakunnan jäsen sekä Koy Hyvinkään Wanha Villatehtaan hallituksen jäsen. Katriina Reponen on koulutukseltaan kauppatieteen maisteri ja hän työskentelee taloustieteen lehtorina. Teologian maisterin tutkinto on loppusuoralla.

- Olen kiitollinen lämpimästä vastaanotosta Kristillisdemokraatteihin. Päätös siirtyä KD:n riveihin nousee samasta vakaumuksesta, joka on ohjannut minua politiikkaan alusta asti: Suomi on rakennettu kristilliselle arvopohjalle, eikä tätä perustaa voi enää pitää itsestäänselvyytenä. Euroopan ja Suomen turvallisuusuhkat ja kristillisten arvojen puolustaminen eivät ole irrallisia teemoja, vaan ne liittyvät suoraan siihen, millaiseksi Suomen suunta seuraavina vuosina muodostuu. En voi katsoa sivusta, kun maatamme viedään pois niiltä juurilta, joiden varaan se on rakennettu – ja tämä taisto on ennen kaikkea KD:n taisto, Reponen sanoo.

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän ja paikallisosaston puheenjohtaja Reija Taupila toivottaa Reposen tervetulleeksi.

- Reponen on asioihin perehtyvä, ratkaisuhakuinen ja yhteistyökykyinen henkilö, josta saamme erinomaisen ja osaavan jäsenen valtuustoryhmäämme, iloitsee Taupila.